Juhlimme viittä ensimmäistä Nordic Diversity Akatemiasta valmistunutta


 

Helsingissä tänä vuonna järjestetyssä Slush-tapahtumassa yksi puhujista totesi, että on ongelmallista, kun monet yrityskonsultit eivät edes tiedä, mitä kirjaimet DEI todella tarkoittavat.

No, joskus emme ole varmoja, tiedämmekö itsekkään. Tiedämme kuitenkin, miten voimme ratkaista haasteet sekä turvata ja vapauttaa monimuotoisuuden vahvuudet yritysten, yhteiskunnan ja yksilöiden hyödyksi. Ja niin tietävät myös meidän viisi ensimmäistä Nordic Diversity Akatemista valmistunutta.

Takana on pitkä tie, yli kahden vuoden työ kokoonpanon luomisessa, lukuisten asiantuntijoiden panoksella ja lopulta kolmen kuukauden tutkimuksilla, työpajoilla ja luennoilla. Kurssilla perehdyttiin monimuotoisuuteen laajalla skaalalla tarkkailen sen merkitystä ja tärkeyttä aina historiasta nykypäivän kontekstiin vuorovaikutustilanteissa ja yhteisöissä, sen intersektionaalisuutta, strategioiden kehittämistä ja interventioiden toteuttamista edistääksemme yhtenäisesti monimuotoisia tiimejä, organisaatioita ja yhteiskuntia.


"Opin monimuotoisuusstrategian tärkeydestä ja sen toteuttamiseen tarvittavista työkaluista. Meillä oli kuitenkin myös hauskaa" sanoo taiteilija, aktivisti ja nuorisotyöntekijä Maryam Abuzaid.

Opimme yhtä paljon loistavilta opiskelijoiltamme kuin mitä pystyimme opettamaan, ja voimme nyt turvallisesti suositella viittä upeaa asiantuntijaa, jotka auttavat sinua kehittämään monimuotoisuusstrategiaasi, torjumaan syrjintää yhteiskunnassa ja työpaikalla sekä antamaan tärkeän panoksensa matkallesi. Voimme olla samaa mieltä Slush-tapahtuman puhujan kanssa: Tarvitsemme paljon enemmän monimuotoisuuskouluttajia kuin mitä meilla tällä hetkellä on. Tarvitsemme niit tuhansia lisää. Vähintään yksi jokaiselle organisaatiolle ja yritykselle. Odotamme innolla, että pääsemme osallistumaan tuleviin Trainers Akatemia -kursseillemme.

 
 

 Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme esitellä tänä vuonna valmistuneet; Nuorisotyöntekijä ja projektijohtaja Simone Brown-Francis, vammaisaktivisti Elina Nykyri, taiteilija, aktivisti ja nuorisotyöntekijä Maryam Abuzaid, sosiologi ja toiminnanjohtaja Kirsi Mutshipule sekä sosiologi ja jalkapallovalmentaja Robert Kofi. Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisestanne ja onnittelut ansaituille tutkinnoillenne. ”NDT koulutus syvensi osaamistani antirasismista ja  monimuotoisuuden tärkeydestä yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla. Koulutus tarjosi konkreettisia työkaluja tehdä antiraistista työtä tehokkaasti. Se myös antoi itsevarmuutta toteuttaa omia työpajoja sekä koulutuksia itsenäisesti. Kokokaisuudessaan koulutus oli todella miellyttävä ja hyvin toteutettu.” sanoo , sosiologi ja toiminnanjohtaja Kirsi Mutshipule.

”Pidin kurssia ehdottoman tärkeänä ja se tulisi toteuttaa kaikissa virallisissa laitoksissa. Kurssi on hyödyllinen väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen estämiseksi. Kurssi antaa koulutuksellisia oivalluksia ja erilaisia menetelmiä monimuotoisuudesta kaikilta osin, mukaan lukien rasismin ja sen vaikutusten erilaiset rakenteet. Suosittelen tätä monimuotoisuuskurssia, se on positiivinen ja tehokas työkalu.” Sanoo nuorisotyöntekijä ja projektijohtaja Simone Brown-Francis.