Ajatellaan usein, että iso yksittäinen rasistinen teko on pahinta rasismia ja on se, joka aiheuttaa yksilölle eniten tuhoa. Minä uskallan väittää että päivittäiset mikroaggressiot ovat pahimmasta päästä ja aiheuttavat pitkällä aikavälillä suurinta tuhoa. Sen takia mikroaggressioita kuvataankin tuhannen viillon kuolemana.
Minä ja muut ei-valkoiset ja rodullistetut ihmiset Suomessa kohtaamme mikroaggressioita täällä päivittäin. Pahimmillaan ne voivat johtaa masennukseen, muihin mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Vähintään niistä saa sen tutun, mutta niin epämukavan olon joka toimii muistutuksena siitä että vaikka kuinka paljon haluaisi kuulua joukkoon ja olla niin kuin muut, sinut eriarvoistetaan ja toiseutetaan jatkuvasti. Mikroaggressioita voi olla vaikea tunnistaa ja nimetä eikä tilannetta tai tunnetta aina osaa sanoiksi pukea. Ja asiaa ei helpota se että kun sitten uskaltaa tuoda asian esille sitä vähätellään ja sinua saatetaan pitää yliherkkänä tai jopa vainoharhaisena.
On helppo ajatella että mitäs sitten, pitääkö jokaisesta pienestä asiasta loukkaantua ja ottaa itseensä. Tutkimusten mukaan ei kuitenkaan ole kyse tunteiden loukkaantumisesta vaan siitä että ihminen jatkuvasti saa ympäristöltään viestejä jossa hänet toiseutetaan, pidetään ulkopuolisena ja vähätellään.
Mikä sitten on mikroaggressio? Mikroaggressio on syrjivä teko, puhe, kommentti, tapahtuma tai asetelma joka kohdistuu epäsuorasti, hienovaraisesti tai tahattomasti vähemmistöä tai marginalisoitua ihmisryhmää kohtaan. Se on epäsuora viesti jota hyvää tarkoittava lähettäjä ei aina tiedä lähettäneensä. Mikroaggressioita on monenlaisia ja ne voi kohdistua myös esimerkiksi naisiin. Tässä kirjoituksessa keskityn termiin racial microaggression jota ei tietääkseni suomenkielestä vielä löydy. Mikroaggressio voi olla esimerkiksi paheksuva katse, katsekontaktin välttäminen, puhetta ja kommentteja jotka voi olla "viattomia" tai "ystävällisiä kysymyksiä" mutta jota toinen kokee ahdistavaksi. Nämä mikroaggressiot kumpuavat tiedostomattomista ennakkoluuloista ja stereotypioista eri ihmisryhmistä ja ne myös vahvistavat stereotypioita. Niitä voidaan myös kutsua nimellä piilorasismi.
Yksi mikroaggressio jonka itse koen todella häiritseväksi on kommentit ja puheet jossa oletetaan ihmisen olevan vähemmän älykäs tai "sivistynyt" jos hän on tummaihoinen. Tätä olen huomannut jo ala-asteella. Heitetään "yllättynyt" kommentti tai katse kun ruskea tai musta ihminen sanoo tai tekee jotakin “älykästä”. Tällaista olen todistanut ja kokenut. Erityisen usein olen nähnyt että afrikkalaistaustaisiin kohdistetaan tämäntyyppisiä mikroaggressioita. Pitää muistaa että nämä mikroaggressiot voivat olla niin hienovaraisia että niitä on vaikea tunnistaa ja tekijä ei useimmiten huomaa kun vasta jälkeenpäin että “mitä nyt tuli sanottua”. Nämä ovat erittäin vahingollisia mikroaggressioita joilla voivat olla tuhoisat seuraukset kokijalle ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja uskoon itseensä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi oppilaat joita opettaja olettaa olevan fiksumpia pärjäävät koulussa paremmin ja saavat parempia numeroita.
Olen itse niin kuin monet muut, kokenut niin paljon mikroaggressioita lapsesta saakka etten niitä voi kaikkia muistaa tai ole aina edes osannut tunnistanut. Tässä muutama esimerkki mikroaggressiosta joita itse muistan kokeneeni
“Täällä suomessa me tehdään asiat näin…”
Oletetaan automaattisesti etten puhu suomea ja puhutaan englantia minulle (jopa sen jälkeen kun vastaan suomeksi)
“Mutta mistä olet OIKEASTI kotoisin?”
Kun julkisissa annetaan ylimielinen vihainen katse kun juttelee kaverin kanssa, samalla kun valkoinen suomalainen tekee saman eikä saa yhtäkään pahaa katsetta.
Tuijotetaan paheksuvasti kun olen tilassa tai paikassa jossa minun näköisiä ei oleteta olevan esim kun asuin Eirassa
“Oletko syntynyt Suomessa?” (olen vastannut tuohon kysymykseen vähintään 1000 kertaa).
Wau, olet niin eksoottinen!
“Miten sinunlaisia on otettu tänne töihin?”
Kun ainoa asia mistä minulle puhutaan on Intia
“Ai olet Intialainen, mut sä et haise currille!”
“Koska olet intialainen osaat varmaan joogaa?”
“Miten SUN äidinkieli voi olla ruotsi?”
Kun kerron olevani suomenruotsalainen katsotaan epäuskoisesti
“Puhut kyllä todella hyvää Suomea” (sen jälkeenkin kun olen kertonut että olen syntynyt Suomessa)
Pari viikkoa sitten koin tuon listan viimeisimmän mikroaggression. Ei ollut ensimmäinen kerta mutta tämä kerta tuntui erityisen pahalta. Kommentin heittäjä oli mummoni naapuri, joka on tuntenut perheeni vuosikymmeniä, tunsi äitini ja tiesi että olemme syntyneet ja kasvaneet Suomessa ja juteltuaan (suomalaisen) äitini kanssa jonkin aikaa, kysyi minulta muutaman kysymyksen ja vastattuani yhtäkkiä heitti "puhut kyllä tosi hyvin suomea". Se että olin perheeni luona, paikka johon tunsin kuuluvani ja voivani olla oma itseni, yhtäkkiä mitään aavistamatta jouduin tiedostamaan ulkonäköni, ihonvärini ja sen että minua pidetään erilaisena. Se tuntuu raskaalta joutua selittämään itseään. Tunsin olevani ulkopuolinen ja että älykkyyttäni väheksyttiin.
Susheela Daniel kasvoi Helsingissä monikultuurisessa ja kansainvälisessä perheessä. Hän opiskeli liiketoiminnan johtamista Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. vuonna 2013 hän löysi lopulta oman erityisalansa vapaaehtoistyön ja aktivismin kautta. Susheela on palkittu vuonna 2015 Gloabal Family Awards-palkinnolla hänen panoksestaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. hän on työskennellyt mm. Suomen Punaisella Ristillä jossa työnkuvaan kuului ihmisten valistaminen rasisminvastaisen työn monipuolisista toiminta mahdollisuuksista ja koulutusten fasilitointi.
Tällä viikolla eräs kolumnisti yritti ansiokkaasti selvittää YLE-mediapalvelun monimuotoisuusmenetelmien tehokkuutta ja laillisuutta. Lopulta aiheen laajuus ja moniulotteisuus osoittautuivat liian haastaviksi mahtumaan yhteen…